Raipe-rahastoon varoja - tue junioritoimintaamme

07.11.2014

raipekiekko_copy.jpgTue sinäkin juniorijääkiekkoa! Ota haaste vastaan!

Olemme käynnistäneet Ilves Ry:ssä operaatio Raipen. Keräämme varoja Raiperahastoon auttaaksemme niitä nuoria tulevaisuuden jääkiekkoilijoita, joilla muuten ei olisi varaa lajin harrastamiseen. Jokin aika sitten kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo sanoi osuvasti julkisuudessa, että jääkiekosta on muodostunut eliittilaji, jonka harrastaminen on mahdollista vain harvoille. Tämä on harvinaisen totta. Tänä syksynä tukihakemuksia on saapunut ennätysmäärä Ilves Ry:n jääkiekkojaostolle, joten asiaan päätettiin reagoida.

Kyseessä on kuitenkin koko kansan laji - jääkiekko, josta olemme aina olleet niin ylpeitä. Olemme kaikki saaneet jännittää nuorten ja aikuisten Suomen maajoukkueiden menestystä lukuisissa arvokisoissa. Miten tämä kaikki on ollut edes mahdollista näin pienelle maalle?

Ilman laadukasta ja määrätietoista junioritoimintaa ja kymmeniätuhansia harrastajia Suomesta tuskin kasvaisi näin paljon laadukkaita pelaajia kansalliselle tasolle tai maailman huipulle. Seuratasolla sadat ihmiset tekevät arvokasta vapaaehtoistyötä ja näin mahdollistavat junnujen jääkiekko harrastuksen. Tästä suuri kiitos kuuluu kaikille niille, jotka ovat omalla panoksellaan mahdollistaneet harrastuksen eteenpäin viemisen ja kehittämisen talkoo– ja vapaaehtoistyöllä.

Jääkiekosta on muodostunut varsin kallis harrastus. Kynnys lajin harrastamisen aloittamiseksi ja jatkamiseksi nousee vuosi vuodelta. Talvet ovat lyhentyneet ja luonnonjäitä on ajallisesti koko ajan vähemmin. On siirrytty harjoittelemaan jäähalleihin, joiden ylläpitokustannukset ovat korkeita. Kuluja syntyy varustehankinnoista, kuljettamisesta harjoituspaikoille, pelimatkoista jne.

Suomen taloudellinen tilanne on huono, joka vaikuttaa jo monen perheen arkipäiväiseen selviytymiseen. Nyt tarvitsemme Teidän apua ja yhteisöllisyyttä, jotta Pirkanmaalainen jääkiekko menestyy jatkossakin ja junioritoiminnalle luodaan sellaiset puitteet, että mahdollisimman moni halukas pääsee mukaan lajin pariin.

Mitä useampi nuori saadaan urheilun pariin aikaisessa vaiheessa, sitä todennäköisemmin he oppivat liikkumaan oma-aloitteisesti ja pitämään huolta omasta kunnostaan jatkossakin. Joukkuepelaamisessa junnut oppivat tuntemaan toisiaan, luovat elinikäisiä kaveruussuhteita, saavat hyvät avut sosiaalisten taitojen kehittämiseen ja omien henkilökohtaisten taitojen hiomiseen. Haluamme varmistaa omalta osaltamme, että tämä toteutuu mahdollisimman laajalla rintamalla.

Tarkoituksenamme on kerätä varoja Raipe-rahastoon myymällä  Raipe-kiekkoja  ja ottamalla vastaan lahjoituksia. Markkinoille tulee jääkiekkoja joilla pyrimme kartuttamaan rahastoa, josta jaetaan vuosittain suoraa tukea niille perheille, joilla ei muuten olisi varaa harrastaa jääkiekkoa. Tehtävä on varsin haastava ja suuri. Mutta olemme päättäneet onnistua siinä yhdessä Teidän kaikkien kanssa.

Junnut myyvät Raipe-kiekkoja ja me aikuiset pyrimme saamaan lahjoituksia junioritoimintaan. Huomioimme yli 150€ lahjoittajia Raipe-junioripaidalla. Tällä tavoin haluamme yhtenä isona Ilves jääkiekkoperheenä osallistua hyvän asian toteuttamiseen. Lisäksi haluamme kiittää Raimo Helmistä siitä aktiivisuudesta juniorijääkiekkoilun puolestapuhujana ja tukijana, jota hän on osoittanut omalla esimerkillään ja tekemisellään.

Jos haluat tukea junioritoimintaamme ota yhteyttä.

Tapio Tamminen, Ilves jääurheilun toiminnanjohtaja

topi.tamminen@ilves.fi  p. 044 7888822

Lahjoituksen voitte tehdä suoraan tilille.

Rahaston tilinä toimii Ilves ry:n tili: Ilves ry/Raipe-rahasto

IBAN: FI25 5730 0820 1254 88

BIC: OKOYFIHH

 

04.12.2017Olympia- ja A-maajoukkuerahaston tukihaku
30.10.2017Ilves-Appi, mobiilijäsenkortti
10.10.2017Markku Aartio on kuollut
04.08.2017Luistelu-ja kiekkokoulut alkavat
23.04.2017B2 - kesäharjoitusryhmä
14.12.2016Ilves ry, tiedote 14.12.2016
08.12.2016Ilves ry ja Ilves-Pallo ry vuosikokous pidettiin 8.12.2016
21.11.2016Ilves ry:n ja Ilves-Pallo ry:n vuosikokous 8.12.2016
02.11.2016Ilves ry:n tiedote, Ilves-Hockey Oy
10.12.2015Ilves ry:n ja Ilves-Pallo ry:n vuosikokous 9.12.2015

Siirry arkistoon »